perjantai 27. syyskuuta 2013

Tilan tekijät

Useasti suunnittelutyössä mietitään tilan tekijöitä, jotka ovat hyvinkin olennaisia lopputuloksen kannalta. Tilan tekijöitä ovat:

Rajaava elementti

Perustaso, pystytaso, ylätaso

Koko ja muoto

Ahdas-avara, kulmikas-kaareva

Mittasuhteet

Ihmiselle sopivat mittasuhteet(ei jättiläis- tai minikappaleita)

Materiaalit

Hirsi, teräs, luonnonkivi... Vaikuttavat tunnelmaan ja kauneuteen

Valo

Todella tärkeä tunnelman luoja

Värit

Sävyt ja väriharmonia

Ääni, tuoksu, haju

Luovat muistikuvia ja vaikuttavat viihtyvyyteen




Tehtävänä oli maalata vesivärejä tai kuivapastelleja käyttäen maisemakuva, jossa näkyisi, kuinka värit haalenevat maisemaa maalatessa kauempana. Hieman tyhmästi sanottu, mutta jokainen ymmärtää idean. Valmiita mustavalkoisia maisemakuvia oli pöydällä tulostettuna, josta makusteltiin mieleinen. Otin kuvan missä etualalla on pensaikkoa ja josta avautuu näkymä vuoristojärvelle ja sen takana oleviin vuoriin. Muista hieman poiketen tein työn A4-koon paperille ja käytin vesiluokoisia puuvärejä. Alkuun pääseminen oli todella hankalaa kotona. Työn pyörähdettyä vähän käytiin se sujuikin lopulta varsin mallikkaasti. Tein kastellulla siveltimellä pohjaväriä värittämiini kohtiin, jonka jälkeen käytin kuivapastelleita. Haaleat sävyt vuorissa viehättivät, ja niistä tuli mieleen hieman jokin japanilainen maisema(?) Olin varsin tyytyväinen työhöni, joka oli ollut hermojaraastava ajoittain. Mielestäni parhaiten onnistui vuorten yläosat, mutta parannettavaa olisi ollut niiden alaosassa. Oli myös hienoa levittää puuvärejä siveltimellä.








1 kommentti:

  1. Totta, tässä on japanilaisen maalauksen tuntua! Lopputuloksesta tuli kyll oikein komea ja jaksoit puurtaa sen kanssa ihailtavasti:) Tykkään asenteestasi kuviksen opiskelun suhteen: mitä tehdään, niin tehdään parhaalla mahdollisella intensiteetillä, eikä tyydytä hutaisuun.
    Asenteesi kurssilla on muutenkin aina ollut erityisen myönteinen ja esimerkillinen.)
    Kurssiarvosanaksesi tulee kiitettävä, 9.
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista